Taiji on juuristaan huolimatta taistelutaitona melko tuntematon ja
laji mielletään usein lähinnä terveysliikunnaksi (mitä se myös
on). Tämä ei ole siinä mielessä yllättävää, että lajin todellinen
omaksuminen sellaisella tasolla, jolla laji oikeasti toimii
tositilanteessa vie pitkän aikaa ja vaatii selkeää opastusta eri
harjoittelun vaiheissa. Ilman osaavan mestarin valvontaa ja lajin
toistuvaa demonstrointia ”kädestä pitäen” tällaisen tason
saavuttaminen on melko lailla mahdotonta ja siksi huippumestarit ovat
harvassa ja usein vanhoja ennen kuin saavuttavat sovellettavan
tason. (”Ei heitä paljon UFC:ssä näy…”) Kiinalaisen sanonnan mukaan
taijin harjoittelija ei ensimmäisen kymmenen vuoden aikana poistu
suljettujen ovien takaa, siis lähde kokeilemaan lajia
käytännössä. Tämäkin vaatii ahkeraa (päivittäistä) ja erityisesti
oikeanlaista, harrastajan tasoon sopivaa harjoittelua, joten taijin
voidaan syystä sanoa olevan pitkä ja haastava tie taistelutaitoon ja
harvat siihen pääsevät. Mestari Zheng Man Ching sanoi suunnilleen
näin: ”taiji voi hyvin harjoiteltuna olla paras taistelulaji, mutta
huonosti/puutteellisesti harjoiteltuna se on varmasti huonoin”.
Tavoite ei siis ole helppo.

Taijin harjoittelun eri vaiheita ja tarkempia periaatteita kuvataan
muissa artikkeleissa. Tässä pyrimme sanallisesti kuvailemaan mihin
taijin sovellettavuus perustuu, mikä ”tekee taijista taijia”. On hyvä
ymmärtää, että sanat eivät tee lajille oikeutta, se on oikeasti
koettava lajin osaajan kädestä pitäen demonstroituna.

Mikä siis tekee lajista vaikean oppia? Sovellettavuuden kannalta tämän
voi sanoa olevan taijin erityispiirteen ”voiman lainaamisen”.
Vastustajan käyttämään voimaan tartutaan, siihen ”liimaudutaan”,
sitten ”lainataan” ja ”palautetaan”. Vastustajasta tämä tuntuu
”kimpoamiselta” pois taijin soveltajasta niin, että mitä kovempaa
hyökkää, sen kovempaa kimpoaa. Chen-taijimestari Chen Fake sanoi: ”Za
lai, za zou”, eli ”se miten he tulevat on se miten he lähtevät”.

Kuullostaa hyvältä, mutta miten se onnistuu?

Voiman lainaaminen perustuu liikesarjaharjoittelussa kehitetyn kehon
sisäisen rakenteen ja liikkeen käyttöön. Tavoitteena hua – fa –
yhdistelmä, missä hua voidaan kääntää ”neutralointi” tai ”sulaminen”
ja fa tai fa li, ”voiman saattaminen ulos kehosta”. Sisäinen rakenne,
zhong ding, toimii ikään kuin johtimena, jolla vastustajan voima
viedään tai sitä käännetään pois omasta keskilinjasta, useimmiten alas
maahan. Voimaa siis ”lainataan” eli sitä ei vain ohjata sivuun vaan
siitä myös pidetään kiinni, sitä kuitenkaan vastustamatta, niin että
se voidaan myös palauttaa. Sama johdin myös kuljettaa omaa sisäistä
voimaa ja liikettä, jolla palautusta voidaan ”tehostaa”.

Kuvailemme asiaa seuraavasti: kehon sisälle rakennetaan ”hydraulinen
järjestelmä”, jossa välittäjänä toimii qi-energia ja jota ohjaa mieli.
”Putkiston” toimiminen edellyttää kehon rentouttamista, muuten qi ei
pääse liikkumaan siinä. Sanottakoon, että tätä järjestelmää ei
oikeastaan rakenneta, se on sisäänrakennettuna meihin jokaiseen. Sen
”herättäminen” ja hallinnan opettelu vain vaatii melko lailla
harjoittelua. Taijin sanotaan myös olevan avautumista ja sulkeutumista
(kai – he), tämä kuvaa juuri kyseisen järjestelmän lataamista ja
toisaalta paineen vapauttamista.

Tämä järjestelmä siis latautuu vastustajan voimasta, muttei vastusta
sitä. Sen sijaan liikettä seurataan ja ohjataan sopivasti sivuun
omasta keskilinjasta, menettämättä kuitenkaan otetta siitä, siis ei
vain torjuta voimaa pois pelistä, vaan siihen tartutaan ja sitä
käytetään hyväksi. Sitten paine päästetään ulos oikealla hetkellä, eli
kun hua on valmis, tapahtuu fa. Käytännössä nämä kaksi vaihetta
tapahtuvat silmänräpäyksessä eli niitä on käytettäessä vaikea erottaa
toisistaan. Harjoittelun kannalta ne tulee kuitenkin erottaa
toisistaan, jotta kumpikin vaihe voidaan oppia kunnolla. Näistä hua on
selvästi vaikeampi oppia ja toisaalta fan tekeminen oikein, siis niin
ettei törmätä vastustajan voimaan, vaati hyvin suoritetun huan.

Siis hieman yksinkertaistaen:

Hua = voimasta kiinni otto, liimautuminen, lainaus,

Fa = palautus (korkoineen, ”hydrauliikan paineella”).

Tästä pääsemme hitauteen, miksi taijin liikesarjaharjoittelu on niin
hidasta? Eihän taistelutilanteessa voi olla hidas? Sisäinen
harjoittelu, siis juuri mm. dantianin (kehon energiakeskuksen),
keskilinjan ja ”hydraulisen järjestelmän” kehittäminen on vaikeaa
nopeassa liikkeessä. Siten hitaus on vain taijin
liikesarjaharjoittelun erityispiirre, eikä itsetarkoitus eikä
varsinkaan taistelutaitoon sopivaa. Wang Zongyue sanoo
taiji-klassikossaan: ”jos vastustaja liikkuu hitaasti, seuraan häntä
hitaasti; jos taas nopeasti, vastaan nopeasti”. Siis liikutaan
tilanteen edellyttämällä tavalla. Tässä korostuu taijin
perusominaisuus: vastustajan voiman seuraaminen. Lisäksi ulkoisesti
hitaassa liikesarjan liikkeessä kehitetään erittäin nopeata sisäistä
liikettä, siis paineen kulkemista putkistossa.

Itse asiassa eräs tärkeimmistä asioista, joita taijissa, erityisesti
tuishou-harjoituksissa opetellaan on ajoitus. Jotta ylläolevaa
taijille ominaista tekniikkaa voisi soveltaa, on ajoituksen oltava
täsmälleen kohdallaan, muuten ”tilanne”, siis hetki jossa fa eli
voiman ulos saattaminen tapahtuu, menee ohi tai ei ole vielä
tapahtunutkaan. Tällöin joko menetetään tilaisuus tai törmätään
vastustajan voimaan ja hua-fa-ketju ei voi toimia.

Entä pehmeys, taijista puhutaan pehmeänä lajina? Pehmeys on vain
puolet lajista. Sisäisen rakenteen kehittäminen vaatii kehon
rentouttamista, hydrauliikan putket pitää pitää avoimina. Toisaalta
sisäinen rakenne on ”kova”, siis putket ovat vahvat ja niissä on
painetta. Kehitetään ”pumpuliin käärittyä terästä”. Ja koska
vastustajan voimaan ei haluta vastata voimalla (mikä tukkisi putket),
pitää liikkeen olla pehmeää, mikä näkyy myös
liikesarjaharjoittelussa. Näin ”teräs” pysyy piilossa aina siihen
hetkeen asti kun on aika päästää paine järjestelmästä. Tätä taijille
ominaista taktiikkaa kuvataan sanonnoilla ”suddenly appear, suddenly
disappear” eli ”ilmesty yllättäen, katoa yllättäen” ja toisaalta
”vastustajani ei tunne minua, mutta minä tunnen hänet”.

Voiman neutralointiin ja toisaalta ulos saattamiseen on Chen-tyylin
taijissa oma silkktoukka-voimansa, joka tarkoittaa että
hydrauliikkajärjestelmä toimii spiraalimaisesti, kiertyen alavatsan
dantianin ohjaamana ja sieltä lähtien ja sinne palaten; kai –
he. Tällä tekniikalla voimasta otetaan kiinni ja sitä ohjataan
sopivasti, jotta saadaan tilaa fa:lle. Tavoitteena on, että tämä
onnistuu millä tahansa kehon osalla, putkisto siis ulottuu
kaikkialle. Ja minkä tahansa tekniikan kanssa.

Näiden asioiden perusta luodaan liikesarjaharjoittelulla. Siinä
opittua tuodaan sitten tuishou-pariharjoitteluun ja testataan
siellä. Sitten tuishoussa kehitettyä pyritään soveltamaan
realistisemmin, ”sparraten”, ensi vaiheessa ottaen mukaan myös
valittuja tekniikoita liikesarjasta tuishoun ”sekaan”. Näin
kamppailua lähestytään askeleittain ja painottaen
tuishou-harjoittelua, jossa taistelutaidolle oleelliset asiat voidaan
omaksua. Tuishou-harjoittelu ei siis yksinään riitä kamppailutaidon
oppimiseen, mutta on välttämätöntä mikäli halutaan oikeasti oppia
soveltamaan taijia tähän tarkoitukseen.

Kaiken tämän onnistumiseksi ei ainoastaan pidä rentouttaa kehoa vaan
myös mieli, muuten se ei voi ohjata sisäistä liikettä. Vaaditaan tyyni
mieli ja syvä keskittyminen, lopulta tilanteessa, jossa vastustaja käy
oikeasti päälle. Taiji on siis vähintään yhtä paljon mielen kuin kehon
harjoitus, mikä selittää lajille ominaista meditatiivista
harjoittelutapaa.

Haastavaa. Mutta mielenkiintoista. Ja vaikka tie on pitkä, välietapit
harjoittelun edetessä ovat palkitsevia ja usein jotain täysin uutta,
mitä et ole koskaan ennen tuntenut, tai ainakaan tunnistanut. Ja
vaikka tien varrella on paljon turhauttaviakin hetkiä, jo pienetkin
”onnistumiset” tuishou-harjoittelussa tuovat toivoa ja jännittäviä
kokemuksia. Ja uusia ystäviä.

Pystyisitkö sinä tähän? Haluaisitko olla mukana pitämässä tätä upeaa
kiinalaista lajia elossa täällä pohjolan rauhassa ja taitavan mestarin
opissa? Tule katsomaan, kokeilemaan ja kyselemään.

Tässä muutamia videoita, joista voi nähdä käytännössä mitä yllä
selitetty voi tarkoittaa. Nämä eivät ole (ensimmäisen videon
ansiokkaasti käännetystä otsikosta huolimatta) vapaaottelutilanteita,
vaan demonstraatioita, joista puuttuu toki ripaus realismia.
Lopputulos lienee kuitenkin selvä.

Mestari Feng Zhiqiang demonstroi taijin kamppailun periaatteita Japanissa hänen oppilaansa Wang Fengmingin kanssa.

Feng Zhiqiang Kiinan televisiossa oppilaansa Lü Baochunin kanssa.

Master Li Jingwu demonstroi tuishouta.

Master Lin Mogen’s tuishou.

Ylitä rajasi

Tutustu kursseihin