Tervehdys kaikki!

Syksy seuran toiminnan puolesta tulee jatkumaan niin tavallisesti kuin mahdollista. Olemme suunnitelleet hallituksen kanssa ohjelmaa koko loppuvuodeksi, ja mikäli valtio ei aseta uusia rajoituksia, pyrimme järjestämään kaiken normaalisti. Mutta tämä vuosi on ollut itse kullekin täynnä yllättäviä käänteitä ja äkkinäisiä peruutuksia, joten yritetään olla puolin ja toisin armollisia jos yleisen hyvinvoinnin puolesta joko Baji Ry joutuu perumaan tapahtuman, taikka jos sinä kävijänä joudut jäämään pois mahdollisen tartunnan takia.

Mutta mikäli kaikki sujuu, syksyksi on luvassa seuraavanlaista toimintaa normaaleiden treenien lisäksi:

19.09 yhden päivän taiji intensiivi -kurssi ulkona Hesperian puistossa

26.-27.09 Viisi eläintä -leiri Arabian nuorisotalolla. Yksityiskohtia lähempänä

24.-25.10 Cheng & Yang -taiji -leiri. Yksityiskohtia lähempänä

14.-15.11 Mestarin Lün vetämä Shuai / viisi eläintä -seminaari Turussa. Yksityiskohtia lähempänä

19.12 Syyskausi päättyy, hallituksen syyskokous ja pikkujoulut. Yksityiskohtia lähempänä!

06.-10.01.2021 legendaarinen Lapin leiri. Yksityiskohtia lähempänä!

 

11.01.2021 alkaa kevät kausi.

Eli laittakaa kalenteriin itseänne kiinnostavat tapahtumat, ja olkaa korvat höröllä kun tarkempia tietoja tulee saataville! Erityisesti haluaisin kuuluttaa että tarvitsisimme hallitukseen uusia jäseniä auttamaan seuratoiminnan pyörittämisessä, niin mikäli sikäli sinua kiinnostaa seuran toiminnan jatkuminen ja haluat olla avuksi, olethan hallitukseen yhteydessä ja otat tuon syyskokouksen päivämäärän itsellesi ylös että voimme keskustella asiasta.

Toiveikkain terveisin,
Mimosa

Ylitä rajasi

Tutustu kursseihin