KESÄN VAPAAT PUISTOTREENIT 2018 (28.5. alkaen)

Kesä lähestyy ja viikottaiset ohjatut treenit alkavat olla tältä keväältä ohi. Innokas treenikulttuurimme ei kuitenkaan ole koskaan lakannut näin kesäaikanakaan, edes intensiivikurssien ulkopuolella. Jo perinteiseksi muodostuneet kesäiset puistoharjoitukset Helsingin Töölönlahdella jatkuvat tänäkin kesänä innokkaimpia treenaajiamme varten.

Säännöllisiä puistotreenejä järjestävät seuramme vapaaehtoisiksi ilmoittautuneet aktiiviharrastajat. Treenit ovat täysin vapaamuotoiset. Niissä treenaillaan pääsääntöisesti joko itsekseen omia juttuja tai yhdessä kavereiden kanssa esim. liikesarjaa tai pariharjoituksia. Treenin järjestäjältä tai muilta harjoittelijoilta voi tarvittaessa pyytää vetoapua tai neuvoja.

Treenien järjestäjät pyrkivät olemaan aina paikalla sovittuina ajankohtina niinä päivinä, kun intensiivikursseja ei järjestetä. Alla näkyvät treenien ajat ja lajit joita järjestäjät ovat ilmoittaneet harjoittelevansa kunakin päivänä. Kaikkien lajien harjoittelijat ovat enemmän kuin tervetulleita paikalle treenaamaan omia lajejaan minä päivänä tahansa. Usein paikalla onkin harrastajia kaikista lajeista päivästä riippumatta.

Puistotreenit alkavat 28.5.
Paikka: Töölönlahden puisto, Oopperatalon takana vanhan sokeritehtaan muurin luona.

TREENIEN AIKATAULU JA JÄRJESTÄJÄT:

Maanantaisin klo 18–20
TAIJI & TUISHOU, Oskar / Agu
(Oskar ja Agu auttavat tarvittaessa taijin harjoittelussa sekä tuishou-pariharjoittelussa. Aloittelijatkin tervetulleita.)

Tiistaisin klo 8–9
AAMUQIGONG (+kahvittelut), Agu

Keskiviikkoisin klo 18–20
Kamppailu ja Pariharjoittelu (Xingyi, Baji ja Aseet) Kari / Harri
(Kari ja Harri auttavat tarvittaessa xingyissä ja muussa harjoittelussa. Aloittelijatkin tervetulleita.)

Perjantaisin klo 8–9
AAMUQIGONG (+kahvittelut), Agu

Kyseessä ovat seuran aktiiviharrastajien järjestämä vapaamuotoiset treenit, joiden tarkoitus on ylläpitää kesän harrastajatoimintaa ilmaiseksi ja vapaamuotoisesti. Näin ollen treenien järjestäjät saattavat muuttua/estyä ajoittain. Jos yhtäkään järjestäjää ei pääse jonakin yllämainituista kerroista paikalle, asiasta tiedotetaan Facebook-ryhmässä (https://www.facebook.com/groups/164208288736/ ) tai voit kysellä suoraan treenien järjestäjiltä. Puistotreenejä varten ylläpidetään omaa WhatsApp-ryhmää, jossa tiedotus ja treeneistä keskustelu on reaaliaikaista. Liittyäksesi ryhmään ota yhteyttä Paavo Hietaseen numerossa 040 728 7076.

Järjestäjien yhteystiedot:

Paavo Hietanen 040 728 7076
Oskar Lindberg 041 462 0599
Kari Järvinen 041 515 3538
Harri Eskelinen 040 505 8439
Agu Külm 041 462 2977
Nils Vergi 040 518 1190

Ylitä rajasi

Tutustu kursseihin